Chapter Text
Viljami Täysjyvä seisoi kesämökkinsä terassilla imien sisäänsä maaseudun rauhaa ja hiljaisuutta. Hänellä oli yllään ruudullinen flanellipaita, elämää nähneet farkut ja kumisaappaat, hänen tyypillinen mökkivaatetuksensa. Joku muotibloggaaja olisi voinut yrittää luonnehtia sitä vaikkapa sanoilla "lumberjack chic", mutta täydellinen välinpitämättömyys oli lähempänä totuutta. Viljami rakasti mökkeilyä. Metsän keskellä hän sai olla rauhassa, veneillä, uida ja viettää pitkiä, hiljaisia iltoja saunan terassilla oluttölkki kädessä, katsellen kimmeltävälle ulapalle. Ilman sosiaalista kanssakäymistä.
Tultuaan ensimmäistä kertaa mökille tänä kesänä Viljami oli kuitenkin harmikseen huomannut, että hänen tonttinsa viereen, jossa oli aiemmin ollut vain metsää, oli noussut tuliterä mökki. Itse asiassa ”mökki” tuntui väärältä nimitykseltä suurelle, modernin tyylikkäälle huvilalle. Kontrasti Viljamin vaatimattomaan, paikoitellen jo vähän rapistuneeseen hirsimökkiin oli huomattava. Hän ei ollut vielä nähnyt uutta mökkinaapuriaan, mutta toivoi tämän olevan myös rauhallista ja omissa oloissaan viihtyvää sorttia.
Viljami tallusti mietteissään puuvajalle. Hän oli aikeissa saunoa tänään, joten halkoja voisi tehdä lisää. Hän nappasi vajan seinältä kirveen ja alkoi hakata jo aiemmin sopivan pituisiksi pätkiksi sahaamiaan pöllejä pienemmiksi. Viljami käytteli kirvestä tottuneesti, ja saunan pesään mahtuvien klapien pino alkoi kasvaa nopeasti. Kuumahan siinä hommassa tuli, joten Viljami piti pienen tauon, pyyhkäisi hikeä otsaltaan ja otti flanellipaidan pois. Oli sen verran lämmin päivä, että hän päätti saman tien riisua alla olleen t-paidankin, joka oli ehkä joskus ollut valkoinen.
Yhtäkkiä Viljamista tuntui siltä, että joku tarkkaili häntä. Hän jähmettyi paikalleen kuuntelemaan, ja kuulikin hetken päästä pienen risahduksen metsästä. Hänen katseensa kääntyi salamana äänen suuntaan. Siellä seisoi suuri, majesteettinen urospeura, joka tuijotti lepikon keskeltä suoraan Viljamia kohti. Hän vastasi tuijotukseen ja jonkin aikaa he mittailivat toisiaan, mies ja eläin, kunnes peura käänsi sarvekkaan päänsä ja asteli hitaasti pois metsän siimekseen.
Viljami kääntyi takaisin halkojen pariin ja jatkoi työtään, paljas ylävartalo kohta jo seksikkäästi hiestä kiiltäen. Hän ei huomannut toista, nälkäistä silmäparia, joka katseli häntä takaapäin puiden lomasta oksankaan rasahtamatta.
**
Myöhemmin päivällä Viljami päätti lähteä kalaan. Tuoreesta ahvenesta saisi halsterilla hyvän päivällisen uusien perunoiden, tillin ja voin kanssa. Hän käveli rantaan, jossa sai huomata että parinkymmenen metrin päähän hänen laituristaan oli kasvanut uusi laituri. Sen vierellä kiikkui purjevene, joka näytti kalliimmalta kuin mikään, mitä hän omisti. Rantasaunaa naapurilla ei ollut, mikä ihmetytti Viljamia hieman. Millainen suomalainen hankkii kesämökin järven rannasta mutta ei saunaa?
Entä jos mökkinaapuri olikin suomenruotsalainen, iskeytyi kauhea ajatus Viljamin mieleen. Hän ei kestäisi jos joutuisi kuuntelemaan yhdenkin Helan gårin naapurin rapujuhlista.
Viljami oli juuri heittänyt virvelin ja syöttilaatikon veneeseen, kun hänen takaansa kuului tervehdys, joka sai hänet säpsähtämään. Hän ei ollut kuullut lähestyviä askeleita. Kääntyessään Viljami näki keski-ikäiseltä vaikuttavan mutta kuitenkin varsin komean miehen, jolla oli siisti kampaus, tyylikäs neule ja ystävällinen hymy. Tämän täytyi olla hänen uusi mökkinaapurinsa. Viljami pyyhkäisi otsahiuksiaan pois silmiltään hieman vaivaantuneena yllättävästä sosiaalisesta tilanteesta.
”Öh, hei”, hän sai ulos suustaan.
”Pahoittelen tuhannesti jos säikäytin”, sanoi mies erikoisella, pehmeällä aksentilla. Viljamista se ei ainakaan kuulostanut ruotsalaiselta.
”Ei tässä mitään. Ette taida olla täkäläisiä?” möläytti Viljami ja tajusi heti kuulostaneensa tökeröltä ja mahdollisesti myös rasistiselta. Mies naurahti.
”Olet oikeassa, olen syntynyt Liettuassa. Hannibal Lecter, hauska tutustua.” Hän tarjosi kättään Viljamille, joka pyyhkäisi nopeasti hien ja lian housuihinsa ennen kuin ravisti sitä. Hannibal, onpa outo nimi. Sitä hän ei sentään möläyttänyt ääneen.
”Viljami Täysjyvä. Olette ilmeisesti tuon uuden mökin omistaja?”
”Kyllä vain. Ja sinuttele toki, olemmehan me nykyään mökkinaapureita.” Hannibal hymyili jälleen hurmaavasti ja Viljami yritti myös asetella naamansa johonkin hymyntapaiseen. Mökillä ollessaan hänen ei yleensä tarvinnut esittää normaalia kenellekään, joten hän oli jo vähän ruosteessa vaikka olikin vasta alkukesä.
”Tuota, olin tässä juuri lähdössä kalaan”, totesi Viljami ja tajusi saman tien, että vaikka hän oli tarkoittanut sen small talkiksi, lauseen voisi ymmärtää myös hienovaraisena vihjeenä lähteä häiritsemästä häntä.
”Tietenkin, älä anna minun estää.” Hannibal viittasi kädellään sulavasti ja otti muutaman askeleen taaksepäin poistuakseen. Hienosti meni, Viljami.
”Ei, en tarkoittanut... Tai siis, haluaisitko liittyä seuraani päivälliselle kun tulen takaisin kalojen kanssa? Voisimme, öh, tutustua rauhassa paremmin.” Viljami yritti pelastaa tilanteen, koska halusi pitää hyvät välit naapuriinsa, nyt kun joutuisi sellaista katselemaan. Herra Lecter vaikutti onneksi rauhalliselta ja miellyttävältä persoonalta. Eikä ollenkaan pahalta katsella...
”Kuulostatpa varmalta siitä että saat kalaa”, Hannibal sanoi, äänessä pientä leikkisyyttä.
”Olen hyvä kalastaja.”
”No, se selviää pian. Liityn mielelläni seuraasi päivälliselle, mutta vain sillä ehdolla että minä saan valmistaa ruoan. Olen hyvin tarkka siitä, mitä laitan suuhuni, ymmärräthän.” Hannibal hymyili ja katsoi Viljamia suoraan silmiin. Miksi tuo kuulosti siltä, ettei hän puhunut pelkästään ruoasta? ”Olen myös harrastanut kulinarismia jo pitkään, ja uskaltaisin väittää olevani ruoanlaitossa kohtalaisen kyvykäs, vaikka itse sanonkin.”
”No, se selviää pian”, heitti Viljami takaisin virnistäen ja kapusi rannalta veneeseen. Hän irrotti köyden ja Hannibal tuuppasi avuliaasti takaapäin niin että vene irtosi rantahiekasta ja lähti lipumaan laiturin viertä. Viljami souti vähän matkaa kunnes käynnisti moottorin. Hannibal katseli hänen peräänsä kun hän loittoni rannasta, kohti parasta tietämäänsä kala-apajaa.
**
Viljami oli todella vaikuttunut. Hannibal oli loihtinut hänen tuomastaan kohtalaisen hyvästä kalansaaliista sekä hänen kaapistaan löytyneistä ja omalta mökiltään tuomistaan lisukkeista ja mausteista uskomattoman näköisen ja makuisen aterian. Kun Viljami oli aluksi ehdottanut halstraamista, Hannibal oli näyttänyt suorastaan järkyttyneeltä. Hän oli ottanut keittiön haltuunsa tottuneesti ja antanut Viljamille helppoja avustavia tehtäviä kalojen perkaamisesta vihannesten kuorimiseen.
Hannibal oli dominoinut myös ruokapöytäkeskustelua. Viljami oli vain tyytyväinen, ettei ollut joutunut epätoivoisesti keksimään puhuttavaa, vaan hänen naapurinsa oli pitänyt jutun luistamisesta huolen suvereeniin tapaansa. Hän oli saanut selville, että Hannibal oli psykiatri, joka oli asunut Suomessa jo vuosikymmeniä ja oli päättänyt rakennuttaa huvilan kakkosasunnoksi itselleen, koska nautti Viljamin tapaan luonnon rauhasta. Hän piti omien sanojensa mukaan kulttuurista, musiikista, hyvästä ruoasta ja hyvästä seurasta. Ilmeisesti Viljami sopi viimeiseen kategoriaan, koska toinen ei ollut lähtenyt heti syötyään vaan kyseli kiinnostuneesti kaikenlaista Viljamin elämästä. Harva oli hänestä näin kiinnostunut, ja se sai Viljamin hieman hämilleen, joskin myös otetuksi.
”Tuota, ajattelin lämmittää kohta saunan, haluaisitko liittyä seuraan?” Kysymys livahti Viljamin suusta keskustelun lomaan kuin itsekseen. ”Tai siis, satuin huomaamaan, ettei sinulla ole saunaa. Tietysti jos et pidä saunomisesta…” Onko toisen miehen saunaan kutsuminen outoa? Ja vielä ensitapaamisella. Hän varmaan pitää minua jonain perverssinä...
Hannibal keskeytti Viljamin panikoinnin. ”Totta kai, tulen varsin mielelläni. Pidän kyllä saunomisesta silloin tällöin, mutta siitä ei ole koskaan tullut minulle samanlaista tapaa kuin teille suomalaisille. Siksi en kokenut tarpeelliseksi rakennuttaa tänne omaa saunaa.”
”Ah, aivan. No tuota, jos rupean lämmittämään sitä nyt, se olisi noin tunnin päästä valmis.” Viljami oli huojentunut. Hannibal ei vaikuttanut pitävän ajatusta mitenkään outona tai epäilyttävänä.
”Tunnin päästä siis. Voinen tuoda omat saunamakkarani ja juomani mukaan? Meille molemmille siis. Pidätkö oluesta?” Hannibal kysyi noustessaan pöydästä.
”Totta kai voit, ja mikä suomalainen mies minä olisin jos en pitäisi oluesta? Nähdään tunnin kuluttua”, Viljami vastasi hymyillen. Nyt se meni jo paljon paremmin.
**
Saunan ahtaassa pukuhuoneessa Viljamista alkoi tuntua siltä, että ehkä tämä ei ollutkaan niin hyvä idea. Hannibal riisuutui hänen vieressään vaikuttamatta tippaakaan kiusaantuneelta, mutta Viljami vitkutteli vaatteidensa kanssa. Hän oli kääntyneenä puolittain poispäin toisesta miehestä, mutta vilkuili tätä välillä salaa. Hannibalilla oli tuuheat mutta ei lainkaan rehottavat rintakarvat - trimmasikohan mies niitä? - jotka jatkuivat kapenevana ryijynä hänen vatsalleen, ja alemmaskin. Hänen vartalonsa näytti pehmeältä mutta voimakkaalta. Suorien housujen alta paljastuivat kalliin näköiset valkoiset alushousut. Niiden alta paljastuivat kiinteät… silmät muualle, Viljami, ennen kuin hän huomaa ja saa vääriä käsityksiä!
Viljami keskittyi omien housujensa riisumiseen ja kiskoi sitten nopeasti bokseritkin pois. Paskat, on sitä ennenkin käyty saunassa miesten kesken. Hän kääräisi pyyhkeen lantiolleen, kuten Hannibalkin oli tehnyt, ja johdatti tämän pesuhuoneeseen. He jättivät pyyhkeet naulaan ja nappasivat mukaansa pefletit, vesikiulun ja vihdan, jonka Viljami oli pyöräyttänyt näppärästi saunan lämpeämisen aikana. Miehet asettuivat soveliaan välimatkan päähän toisistaan hämärän puusaunan ylimmälle lauteelle.
He vaihtoivat toisinaan pari lausetta, mutta saunoivat suurimmaksi osaksi hiljaisuudessa, kuten Viljamin mielestä olikin oikein. Kuului vain kiukaan sihahduksia Viljamin heittäessä löylyä ja kahden miehen hengitykset. Viljami nojasi kyynärpäitään reisiinsä ja laski otsan käsiinsä kuuman, kostean ilman humahtaessa kiukaasta katon kautta hänen niskaansa. Hänen katseensa liukui vaivihkaa käsien lomasta Hannibalin syliin. Hän ei voinut olla vertaamatta mielessään - kaikki miehethän sitä tekivät! - ja totesi, että Hannibalilla oli suunnilleen samankokoinen varustus kuin hänellä. Mutta eihän sitä tiennyt, kuinka paljon se kasvoi ollessaan paraatikunnossa… miksi ajattelen mökkinaapurini erektioita!?
”Taidan käydä järvessä”, Viljami ilmoitti ja nousi rivakasti lauteelta. Hän harppoi ulos saunasta katsomatta, tuliko Hannibal hänen perässään vai ei.
Kun molemmat olivat käyneet kastautumassa, Hannibal ehdotti vihtomista. Mätkiessään Viljamia selkään hän kommentoi huvittuneena suomalaisten kummia tapoja. Viljami vakuutteli hänelle vihtomisen olevan täysin järkeenkäypää ja tervehenkistä toimintaa. Todistaakseen sen hän nappasi vihdan itselleen ja ohjasi Hannibalia kääntymään selin pyöräyttämällä sormeaan.
Hannibal henkäisi äänekkäästi vihdan osuessa ensimmäisen kerran, mutta oli sen jälkeen valmistautunut läimäyksiin. Hänen huuliltaan karkasi kuitenkin pieniä huokauksia ja välillä jopa hiljaisia, tyytyväisiä ynähdyksiä, jotka saivat Viljamin alavatsassa värähtelemään oudosti. Viljami yritti olla välittämättä siitä ja vihtoi menemään riuskasti. Hannibal nojasi eteenpäin roikottaen päätään, silmät kiinni. Hän tuntui nauttivan käsittelystä, ja Viljami nautti hänen järvivedestä ja hiestä märän vartalonsa katselusta, vaikkei sitä itselleen myöntänytkään - syvällä kaapissa kun oli.
**
Saunomisen jälkeen Viljami ja Hannibal istuivat pyyhkeet lanteillaan saunan terassilla, käsissään Hannibalin itse tekemät makkarat ja tuopilliset tämän itse panemaa olutta. Viljami maistoi makkaraa, joka oli herkullisen mausteista ja mureaa.
”Tämä on parasta makkaraa, jota olen koskaan syönyt. Mistä tämä oikein on tehty?” hän kysyi ihmeissään.
”Suvussa kulkeva resepti ja eräs salainen ainesosa”, vastasi Hannibal iskien silmää ja hymyillen hurmaavasti. ”Hauska kuulla, että pidät siitä.”
Viljami pudisti päätään huvittuneena ja siemaisi olutta, joka oli sekin parempaa kuin mikään kaupoissa myytävä. ”Tuskin kannattaa kysykään, millä salaisella ainesosalla olet saanut tästä oluesta näin hyvää?”
”Tuskin”, Hannibal myönsi ja sulki saunan jäljiltä punaiset huulensa aivan tarpeettoman hitaasti makkaran ympärille katsoen taas Viljamia suoraan silmiin. Hän puraisi makkarasta palan, söi sen niin sensuellisti kuin makkaraa nyt on mahdollista syödä ja nuolaisi sitten huuliaan. Viljamin kasvoja kuumotti. Se on varmaan vain saunomisesta johtuvaa verenpaineen vaihtelua...
He kääntyivät molemmat katsomaan järvelle päin. Upea iltarusko maalasi taivasta, veden pinta oli tyyni ja hiljaisuutta halkoi vain kuikan huuto jostain kaukaa. Ja tässä idyllisimmällekin Suomi-filmille vertaa vetävässä paratiisissa olivat vain he kaksi.
Ehkä tämä mökkinaapuruus voisi sittenkin olla ihan mukava juttu.