Chapter Text
Weston ei ole hänen paikkansa. Se oli Cheslockin ensimmäinen ajatus, kun hän astui ensimmäisen kerran porteista sisään. Katse alas.
Sen olisi kuulunut olla absurdi ajatus. He olivat kaikki tavallaan samalla tasolla. Westoniin ei päässyt ilman rahaa ja nimeä. Pieni sievä kupla, jossa kaikki rikkaat pojat olivat samaa massaa, eivät enää erikoisia.
Silti hän ei kokenut sopivansa joukkoon.
Värit oli jaettu. Hän oli saanut violetin. Eksentrikot ja taiteellisesti lahjakkaat, vararehtori kuvasi. Cheslock tiesi olevansa molempia. Hänestä tuntui, että ilman hänen lahjaansa portit olisivat rahasta huolimatta pysyneet kiinni. Ei sillä, että se olisi haitannut.
Tuskin hän sopisi edes niiden omituisten yksilöiden sekaan.
--
Violetin suden asuntola oli yllätys. Tumma kummitustalo aristokraattipoikien miniatyyriyhteiskunnan reunalla. Pitkät portaat, useampi kerros, pahaenteisen näköinen synkkä torni ja susipatsaat portilla vahtimassa.
Jostain syystä Cheslock tunsi voivansa kutsua sitä kodikseen helposti. Ehkä siksi, että sekään ei oikein sopinut muuhun joukkoon.
Asuntolahuoneessa on kolme muuta sänkyä, joiden omistajista hän tapasi saman tien kaksi. Littleton ja Eden, ensiksi mainittu ei osannut pitää suutaan kiinni lainkaan. Cheslock olisi helposti osannut kuvitella tilalle pikkusiskonsa.
Ohi kulki joku pari vuotta vanhempi oppilas huputettuna, joka vilkaisi häntä hänen astuessaan ulos asuntolahuoneesta. Cheslock ei ehtinyt näkemään kasvoja. Kuka käytti huppua sisätiloissakin?
Ja oliko hän kuullut juuri hymähdyksen?
--
Hänellä oli kotona käytössään Stradivarius. Vanhemmat jaksoivat aina muistuttaa, kuinka olivat maksaneet siitä pienen omaisuuden. Cheslock tiesi sen arvon ilman jankutustakin. Viulu oli hänen kallein omaisuutensa. Mutta tästedes hän joutuisi soittamaan pääasiassa ilman sitä. Hän ei ollut niin hullu, että ottaisi sen mukaansa jonkun idiootin rikottavaksi.
Westonin musiikkiluokka oli toinen yllätys. Viuluja oli tietenkin useita, mutta Cheslock tunnisti joukosta myös yhden Stradivariuksen. Vain yhden. Kauniin ja hyväkuntoisen sellaisen.
Mutta se oli ansaittava. Ja niin hän myös tekisi.
Hänen asuntolansa oli kuitenkin täynnä taiteellisesti lahjakkaita, vanhempia oppilaita. Ensimmäisen vuoden oppilas ei saisi parasta viulua käyttöönsä.
Tai ei ollut saanut ennen häntä.
--
Cheslock oli virtuoosi. Hän oli kuullut sitä monilta aikaisemmin. Hän ei ollut laajemmin esiintynyt, vaan toiminut (vastahakoisesti) vanhempien vieraiden viihdykkeenä.
Yksikään instrumentti ei tuntunut hänen sormilleen vieraalta.
Viulu oli luonnollisesti hänelle tutuin, mutta muihinkin oli koskettava, ihan harjoituksen vuoksi. Yksikään muista ensimmäisen vuoden opiskelijoista ei olisi häntä taitavampi soittaja. Se oli päämäärä. Ajan myötä hän ohittaisi taidossa vanhemmatkin oppilaat.
Hän vietti usein aikaansa musiikkiluokassa yksin. Jopa yöllä, vaikkei se ollut sallittua. Hän onnistui yleensä olemaan jäämättä kiinni.
Yleisöä hänellä ei toistaiseksi ollut. Ei hän vielä tarvinnut. Myöhemmin hän kyllä näyttäisi kaikille. Häntä ei voisi haastaa kukaan.
Cheslock istui pianon ääreen.